Joulukalenteri: 22.Luukku

Luku 3: Kohti Korvatunturia! 

 

TonaKaiKaiden reki liiti lumisen maiseman yllä. Kumato katseli ympärilleen innoissaan. TonaKaiKait alkoivat laskeutumaan, suunnaten metsää kohti. 

”Hetkinen, miksi laskeudumme tänne emmekä Korvatunturille?” Kumato kysyi. 

”Emme tietenkään voi lentää keskelle vihollisten miehitystä. Emme edes tiedä, mitä meillä on vastassa”, KouKuma vastasi. 

Reki laskeutui metsän reunalle. Kuma-sankareita oli vastassa suuri joukko TonaKaiKaita. 

”Tervetuloa, etelän suojelijat”, vanhan näköinen sauvaan nojaava TonaKaiKai tervehti. 

”Okei, mennään suoraan asiaan. Missä ovat hirviöt?” Kumato töksäytti. 

”Kumato!” KouKuma ärähti, painoi pojan pään kumaraan ja pahoitteli: ”Olemme pahoillamme Vanhin, Kumato on id… ei ole täysin tietoinen suojelijoiden yhteiskuntarakenteesta. Hänen tarkoituksenaan ei ollut olla epäkunnioittava, hän on vain id… um… yli-innokas.” 

”Koucchan, meinasit sanoa minua idiootiksi! Kahdesti!” Kumato huusi. 

TonaKaiKai Vanhin naurahti ja sanoi: ”Ei teidän tarvitse olla niin muodollisia. Meidän on parempi keskustella kylässämme, seuratkaa minua.” 

 

Kuma-sankarit seurasivat TonaKaiKai Vanhinta jäisen metsän läpi. Vaikka maisema pysyi melko samankaltaisena läpi koko matkan, tuntui kuin he olisivat kävelleet eräänlaisen verhon – tai pikemminkin useampien verhojen – läpi aina vain maagisempaan ja maagisempaan maailmaan. Tämä tunne oli Kumatolle ja Kumakolle tuttu KumaKumien valtakunnassa vierailusta. TonaKaiKaiden kylä sijaitsi niin sanotussa päällekkäisulottuvuudessa, jonne pääsi vain sellaiset, joiden sisällä oli suojelijoiden taikuutta. 

Viimein he saapuivat TonaKaiKaiden kylään. TonaKaiKaiden asumukset olivat pieniä kotia, joihin mahtui sisälle kolmesta viiteen TonaKaiKaita. Kodat olivat suunnilleen Kumaton korkuisia. Keskellä kylää oli aukea, jossa oli iso nuotio matalien penkkien ympäröimänä. Vanhin ohjasi heidät nuotion luokse. 

”Rusko on varmaankin jo selittänyt teille tilanteemme”, Vanhin sanoi ja jatkoi: ”Tuntemattomat hirviöt saapuivat tänne muutama päivä sitten ja ottivat Joulupukin vangiksi. TonaKaiKait yrittivät kukistaa ne ja pelastaa Joulupukin, mutta nämä hirviöt vaikuttaisivat olevan tuhoutumattomia.” 

”Me olemme taistelleet betonihirviöitä vastaan jo pitkään! Pystymme varmasti kukistamaan teidänkin hirviöt!” Kumato uhosi. 

”Ehkä. Mutta tärkeintä on ensin pelastaa Joulupukki. Emme ole täysin varmoja missä hirviöt pitävät Joulupukkia vankina. Parasta olisi yrittää päästä hirviöiden ohi mahdollisimman huomiota herättämättä. Kylästämme pääsee salaista reittiä pitkin suoraan Korvatunturin juurelle. Joulupukin kylä sijaitsee sen huipulla. Rusko lähtee saattamaan teitä”, Vanhin kertoi. 

”Voitte luottaa meihin!” Kumato julisti. 

”Kumato, muista, että tarkoituksenamme on pysyä mahdollisimman huomaamattomina. Et siis saa hyökätä suin päin jokaisen näkemäsi hirviön kimppuun”, KouKuma sanoi. 

”Minä tiedän! Osaan kyllä hoitaa myös hiiviskelytehtäviä!” Kumato vakuutti. 

”Jos olette valmiit, seuratkaa minua”, Rusko sanoi.  

 

Rusko johdatti heidän luolan suulle, joka johti maanalaiseen käytävään. TonaKaiKain punaiseen nenään syttyi valo, jonka avulla hän valaisi heidän reittiään. He kävelivät mutkittelevaa käytävää pitkin muutaman kymmenen minuutin ajan, kunnes tulivat jälleen maanpinnalle.  

”Olemme nyt korvatunturin juurella. Tästä lähtien meidän täytyy pysytellä mahdollisimman hiljaa ja varoa kiinnittämästä hirviöiden huomiota”, Rusko neuvoi. Niinpä he alkoivat kiivetä tunturia ylöspäin. 

Tunturin kapuaminen syvässä lumihangessa ei ollut helppoa. Kumato oli kateellinen KumaKumille ja Ruskolle, jotka pystyivät lentämään.  

Kun he lähestyivät huippua, he alkoivat erottaa liikettä edessään. Kuma-sankarit olivat nyt entistä enemmän varuillaan ja jatkoivat matkaa ylös, piiloutuen puiden, isojen kivien ja lumikinosten taakse. Pienen ajan kuluttua he olivat tarpeeksi lähellä erottamaan kunnolla kauempaa havaitsemansa hahmot. Nämä hahmot olivat hyvin tuttuja Kuma-sankareille. 

”Betonihirviöitä. Olisi pitänyt arvata”, Kumato kuiskasi. 

”Mutta miten ne ovat päässeet näin kauas?” KouKuma pohti. 

”Betonihirviöitä ei näyttäisi olevan kovin monta. Ehkä voimme hiipiä niiden ohi”, KomaKuma ehdotti. 

Heidän ja tunturin huipun välissä ei ollut enää piilopaikkoja. Sankareidemme oli kuitenkin otettava riski ja toivottava, etteivät betonihirviöt huomaisi heitä. He etenivät mahdollisimman äänettömästi ja hitaasti. Mutta kun tunturin huippu näkyi, he huomasivat sen olevan täynnä betonihirviöitä. 

”Palataan takaisin ja kierretään toista kautta”, KouKuma kuiskasi. Mutta heidän kääntyessään  takaisin päin alempana olevat betonihirviöt näkivät heidät ja alkoivat kiirehtiä heitä kohti. Ne olivat nopeampia kuin hirviöt, joita vastaan Kumato ja Kumako olivat taistelleet Kouvolassa. 

Sankarimme onnistuivat pakenemaan jonkin matkaa alas tunturia paikkaan, josta tunturin huipun betonihirviöt eivät nähneet heitä.  

”En usko, että hirviöiden ohi hiipiminen tulee onnistumaan. Meidän on pakko taistella jossain vaiheessa”, Kumako sanoi juostessaan. Kumato pysähtyi.  

”Se hetki on nyt”, hän sanoi. Betonihirviöt olivat saavuttaneet heidät. Kumato otti miekkansa, nosti sen ilmaan ja huusi: ”KumaKuma Slash!” Kumato löi miekallaan betonihirviötä ja se hajosi kahtia. Poika käänsi selkänsä hajonneelle hirviölle ja hyökkäsi seuraavan kimppuun. Mutta hänen kääntyessä hajonnut betonihirviö kasasi itsensä uudelleen.  

”KumaKuma KiraKira Flash!” Kumako huusi ja suuntasi sauvansa kohti betonihirviötä. Sauvasta lähtevä säde osui betonihirviöön ja se räjähti tomuksi. Pian tomu kuitenkin kasautui takaisin betonihirviöksi. 

”MITÄ?! Miten tuo on mahdollista?!” Kumato huusi hämmästyneenä. Kun hän oli keskittynyt tuijottamaan itsensä uudelleenkasannutta betonihirviötä, toinen hirviö hyökkäsi hänen kimppuunsa sylkemällä suustansa lunta hänen päälleen. Poika lensi parin metrin päähän ja paiskautui lumihankeen. Betonihirviön sylkemä lumi hautasi hänet alleen. 

”Kumato!” Kumako huusi. Hän ei kuitenkaan voinut mennä veljensä avuksi, sillä hänellä oli kädet täynnä betonihirviöiden kanssa. 

”Meidän on parasta perääntyä!” KouKuma sanoi ja lensi KomaKuman kanssa Kumaton luokse. 

”He ovat oikeassa! Hirviöiden tuhoaminen hidastaa niitä vain väliaikaisesti, mutta ehkä voin pitää hirviöt vähän aikaa loitolla, että pääsette takaisin kylään!” Rusko sanoi.  

Hän otti ilmassa vauhtia ja kumartui niin, että pystyisi sarvinensa hyökkäämään hirviöiden kimppuun. Kun Rusko puski hirviöitä, ne hajosivat lumibetonimuruiksi, mutta pian ne kasasivat itsensä uudelleen. Tämä kuitenkin oli tarpeeksi pitämään hirviöt kiireisinä. 

KomaKuma ja KouKuma olivat onnistuneet kaivamaan Kumaton lähes kokonaan esiin.  

”Vihaan lunta”, poika totesi maatessaan lumihangessa.  

”Kumato, tule”, Kumako sanoi ja kiskoi veljensä ylös. Yhdessä KouKuman ja KomaKuman kanssa he pakenivat TonaKaiKaiden kylään vievän salakäytävän suulle. Mutta salakäytävän avaaminen vaati TonaKaiKaiden taikuutta. 

Sankarimme eivät kuitenkaan ehtineet edes harkita vaihtoehtoisia tapoja päästä takaisin TonaKaiKaiden kylään, kun Rusko jo ilmestyi.  

”Nopeasti!” hän sanoi hengästyneenä ja avasi salakäytävän oven. 

 

Sankarimme palasivat Ruskon kanssa takaisin TonaKaiKaiden kylään. Huolimatta talvivaatteistaan Kuma-sankarit, etenkin lumeen aiemmin hautautunut Kumato, olivat kylmissään, joten TonaKaiKait tarjosivat heille kuumaa metsämarjoista valmistettua glögiä. 

”Näkemämme hirviöt olivat kiistämättä betonihirviöitä, mutta ne poikkesivat aiemmin näkemistä hirviöistämme. Vaikutti siltä, että ne olisivat ikään kuin sekä betonia että lunta”, KouKuma pohti. 

”E-epäreilua, tuhoutumattomia b-betonihirviöitä”, Kumato sanoi täristen kylmästä. 

”En usko, että nämäkään betonihirviöt voivat olla täysin tuhoutumattomia, mutta kieltämättä on vaikea tuhota jotain, joka pystyy kasaamaan itsensä uudestaan”, Kumako totesi ja siemaisi glögiä. 

Kumato yritti juoda glögiä, mutta hänen kätensä olivat niin kohmeessa, että hän onnistui tiputtamaan mukin maahan. Glögi valui lumihankeen ja sulatti sen. Poika tuijotti glögin sulattamaa aluetta. ”Taisin keksiä ratkaisun!” hän totesi. 

 

Tarina: Kiosa

Oikoluku: Kia Mannila

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s