Joulukalenteri: 23. Luukku

4. Luku: Korvatunturin viimeinen taistelu

 

”Onkohan ratkaisu tosiaan noin yksinkertainen? Sitä paitsi oletus siitä, että kyseiset betonihirviöt ovat ainakin osittain lunta, on vain oletukseni, emmekä voi olla varmoja pitääkö se paikkaansa”, KouKuma pohti epäluuloisesti. Kumato oli juuri selittänyt heille ideansa: sulattaa betonihirviöt. Jos ne kerta olivat osittain lunta, ehkä ne pystyisi sulattamaan. 

”Yrität aina miettiä asioita liian monimutkaisesti. Joskus on hyvä mennä fiilistuntumalla”, Kumato totesi. 

”Yleensä sinun niin kutsuttu fiilistuntuma on kostautunut”, KouKuma vastasi. 

”Minusta Kumaton ideaa kannattaa ainakin kokeilla”, Kumako sanoi. 

”Tosin… Minulla ei ole mitään hajua, miten se käytännössä onnistuu”, Kumato myönsi. 

”Kuma-sankarien taikavoimat perustuvat toiveisiin. Voit oppia uuden loitsun yksinkertaisesti keskittymällä siihen, mitä haluat taian avulla tehdä. Taikuus tuo tarvittavat taikasanat mieleesi”, KouKuma kertoi ja jatkoi: ”Mutta uusien loitsujen hallitseminen ei ole aina helppoa. Sinun on paras harjoitella, ennen kuin yrität käyttää niitä betonihirviöihin. Muista, että taikuus ottaa sinulle sopivan muodon, etkä voi tehdä ihan mitä tahansa.” 

 

KouKuma, KomaKuma, Kumato ja Kumako suuntasivat ulos metsästä aukeaan paikkaan, jossa he pystyisivät harjoittelemaan. Koska kaikki betonihirviöt olivat tunturin päällä, täällä ei ollut vaaraa joutua niiden hyökkäyksen uhriksi. KomaKuma ja KouKuma käyttivät taikuuttansa rakentaakseen lumesta lumiukkoja harjoittelua varten. 

”Kumato, keskity ajattelemaan sitä, kuinka haluat sulattaa vastustajasi”, KouKuma ohjeisti. 

”Hm, ensimmäisenä tulee mieleen vain valtava hiustenkuivaaja”, Kumato totesi. 

”Lopeta sen hiustenkuivaajan ajatteleminen ja keskity toiveen ytimeen: haluun luoda lämpöä, joka sulattaa lumen. Koko lumesta tehdyn hahmon”, KouKuma sanoi. 

Kumato keskittyi. Hän tunsi sisällään lämmön. Pian hän tiesi, mitä hänen tulisi tehdä. Kumato nosti miekkansa ilmaan ja huusi: ”KumaKuma Burning Soul!” Kumaton miekkaan syttyi tuli. Kun Kumato löi lumiukkoja, ne sulivat. Miekan tuli sammui, kun työ oli tehty.  

”Uskon tuon riittävän. Voimme nyt lähteä yrittämään uudestaan Joulupukin pelastamista”, KouKuma totesi. 

”Hetkinen, eikö Kumako harjoittelekaan hänen hyökkäystään?” Kumato kysyi. 

”Kumako on harjoitellut sinua enemmän ja osaa jo uusien loitsujen luomisen, joten on parempi, että hän säästää voimansa itse taisteluun”, KouKuma sanoi. 

”Lisäksi mitä kauemmin harjoittelemme, sitä kauemmin Joulupukki on hirviöiden vankina”, Kumako lisäsi. 

 

Kuma-sankarit palasivat takaisin TonaKaiKaiden kylään. Nyt seuranaan jokainen taistelukuntoinen TonaKaiKai he suuntasivat jälleen kohti Korvatunturin huippua. 

Ensimmäiset betonihirviöt odottivat tunturin rinteellä. Kumato puristi miekkaansa jännittyneenä. Hän ei ollut varma tulisiko betonihirviöiden sulattaminen toimimaan, mutta hänen oli pakko yrittää. Kumato hyppäsi pois piilopaikastaa, huusi: ”KumaKuma Burning Soul!” ja hyökkäsi palavan miekkansa kanssa betonihirviön kimppuun.  

Kun miekka osui betonihirviöön, miekan tuli siirtyi siihen kuin myrkky suoniin. Betonihirviö oli punaisena hehkuvien juovien peitossa kunnes se suli. Jäljelle jäi vain kasa multaa, josta kasvoi yksi pienen pieni kuusen alku. 

Kumato onnistui kukistamaan loput pari betonihirviötä yksin. Hän käänsi katseensa virnuillen KouKumaan. 

”Älä innostu vielä, tunturin huipulla on paljon enemmän hirviöitä”, KouKuma totesi. 

He etenivät aina vain ylemmäs ja ylemmäs. Korkeammalle tultaessa myös betonihirviöiden määrä kasvoi. Kumato ja Kumako kukistivat jokaisen kohtaamansa hirviön, mutta useampaa hirviötä vastaan taisteleminen kulutti heidän voimiansa, eikä lumessa tarpominen auttanut asiaa. Pian kuitenkin tunturin huippu jo häämötti. 

”Kumato, huipulla on todella paljon betonihirviöitä, joten aion käyttää niihin loitsua, jonka pitäisi tuhota niistä suurin osa, mutta se vie paljon voimiani, enkä luultavasti pysty taistelemaan enää sen jälkeen, joten sinun on hoidettava yksin kaikki jäljelle jäävät hirviöt”, Kumako kertoi. 

”Totta kai,” Kumato vastasi.  

”Ja jos jotain tapahtuu, en pysty parantamaan sinua. Ole siis erityisen varovainen, Kumato”, Kumako sanoi. 

”Voit luottaa minuun! Olen tänään tulessa!” Kumato totesi.  

Kumako hymyili. Hän käveli muun joukon edelle ja lähestyi betonihirviöiden miehittämää huippua. Kun hän oli noin kymmenen metrin päässä betonihirviöistä, Kumako nosti sauvansa ilmaan lausuen: ”KumaKuma, KiraKira, Shining Fireflies!” 

Kumakon sauvasta lensi pieniä valopisteitä, joista jokainen suunnisti eri betonihirviön sisään. Kun valopisteet osuivat betonihirviöihin, ne alkoivat loistaa ja hajosivat kimmeltäviksi vesipisaroiksi, jotka satoivat multakasoista kasvavien kuusien päälle. 

Kumako vajosi polvilleen. Loitsu oli vienyt hänen kaikki voimansa, eikä hän pystynyt edes kävelemään. KomaKuma ja osa TonaKaiKaista jäivät Kumakon luokse, mutta Kumaton ja KouKuman oli jatkettava matkaa ja löydettävä joulupukki.  

TonaKaiKait auttoivat Kumatoa ja KouKumaa. Yhdessä he kävivät läpi kaikki vastaan tulevat rakennukset. Joissakin rakennuksissa oli betonihirviöitä, jotka olivat pysyneet turvassa Kumakon loitsulta. Kun TonaKaiKait löysivät hirviöitä, he houkuttelivat hirviöt ulos Kumaton kukistettavaksi. Pian jäljellä oli vain yksi rakennus: Joulupukin lahjavarasto. Se oli koko Korvatunturin suurin rakennus. 

Kumato kurkisti lahjavaraston ikkunasta sisään ja näki betonihirviöitä lastaamassa lahjoja rekeen, jonka penkkiin oli kiinnitetty betoniin vangittu Joulupukki. Huoneessa oli myös betonihirviöitä, jotka näyttivät käärivän betonimöhkäleitä värikkäisiin lahjapapereihin. 

”Hirviöt ovat kiinnittäneet Joulupukin yhteen hänen taikareistä. Ehkä voimme vetää Joulupukin turvaan, jos pidätte hirviöt kiireisinä”, yksi TonaKaiKai ehdotti. 

”Hyvä on. Menemme sisään takaovesta, ja kun betonihirviöt kiinnittävät huomion meihin, te voitte tulla pääovista sisään ja pelastaa Joulupukin”, KouKuma sanoi. 

Kumato ja KouKuma kiersivät takaovelle ja syöksyivät sisään varastoon. Betonihirviöt eivät olleet osanneet odottaa hyökkäystä ja ehtivät reagoida vasta, kun jo kaksi hirviötä oli tuhoutunut. Betonihirviöt alkoivat suunnistaa kohti Kumatoa. Tällä välin TonaKaiKait hiipivät sisään, asettuivat reen eteen, ja lensivät ulos Joulupukki ja reki mukanaan.  Kumato iski hirviöitä miekallaan yksi toisensa jälkeen, ja lopulta hirviöistä oli jäljellä vain multakasoja kuusineen. 

Kumato valahti hengästyneenä maahan. Uupumuksesta huolimatta, hän ei pystynyt olemaan virnuilematta, sillä hän ei koskaan aiemmin ollut kukistanut yhtä montaa betonihirviötä saman päivän aikana.  

”Haha, me teimme sen. Pelastimme Joulupukin ja tuhosimme kaikki betonihirviöt!” Kumato nauroi maaten selkä vasten lahjavaraston kylmää kivilattiaa. 

”Kumato, meidän täytyy palata muiden luokse”, KouKuma sanoi ja tarjosi tassunsa, nostaakseen Kumaton ylös. Kumato tarttui hymyillen KouKuman tassuun ja nousi ylös tämän vetämänä. 

Kumato ja KouKuma palasivat Kumakon luokse. Joulupukki oli siellä TonaKaiKaiden kanssa. KomaKuma oli vapauttanut Joulupukin betonista ja TonaKaiKait olivat viskoneet betonihirviöiden rekeen asettamat betonilahjat lumihankeen. 

”Kiitos, että pelastitte minut. Hirviöt olivat hyökänneet kimppuuni yöllä, ja kun heräsin, olin vangittuna reessä. Olette varmasti uupuneita. Voitte levätä kotonani”, Joulupukki sanoi. 

”Kiitos tarjouksesta, mutta HimeKuma ja MamaKuma odottavat paluutamme ja haluaisimme palata kotiin niin pian kuin mahdollista”, KouKuma vastasi. 

”Ymmärrän. Kiivetkää rekeen, niin saatan teidät kotiin”, Joulupukki sanoi. 

Kuma-sankarit kiipesivät reen kyytiin Joulupukin kanssa. TonaKaiKait nostivat reen ilmaan ja pian he jälleen lensivät lumisen maiseman yllä. TonaKaiKait valaisivat pimeyttä punaisilla nenillään. Vauhti kiihtyi kiihtymistään ja pian luminen maisema vaihtui lumettomaan Kouvolaan. 

Reki laskeutui Kumaton ja Kumakon kotipihalle. Kumako ja Kumato hyvästelivät Joulupukin ja TonaKaiKait. Ennen kuin TonaKaiKait nousivat ilmaan, Joulupukki sanoi: ”Minulla on teille pieni lahja.” Hän ojensi Kumatolle ja Kumakolle pienet hopeiset pillit. ”Näillä pilleillä voitte kutsua TonaKaiKait paikalle milloin tahansa. Heidän avullaan voitte matkustaa mihin maailman kolkkaan tahansa.”  

Kumato ja Kumako kiittivät Joulupukkia. TonaKaiKait nostivat reen ilmaan. Kumato ja Kumako jäivät vilkuttamaan heille. Pian Joulupukin reki katosi näkyvistä, mutta jotain muuta tuli tilalle. 

”Lunta!” Kumako henkäisi onnellisena. 

”Hmph, olen saanut lumesta tarpeeksi tälle päivälle”, Kumato mutisi happamana. 

 

KouKuma ja KomaKuma käyttivät taikavoimiansa päästääkseen Kumakon ja Kumaton kävelemään suoraan seinän läpi huoneisiinsa, jotta heidän vanhempansa eivät huomaisi heidän tuloaan. HimeKuma ja MamaKuma odottivat Kumaton ja Kumakon paluuta heidän huoneissaan. Pikaisten hyvästelyjen jälkeen MamaKuma ja HimeKuma suuntasivat koteihinsa. 

Kumato oli rankan päivän jälkeen niin väsynyt, että nukahti välittömästi. Aamulla, kun hän heräsi,  ei hän ollut varma, oliko koko Korvatunturireissu ja Joulupukin pelastaminen olleet vain unta. Mutta sitten hän katsoi yöpöydälleen ja hymyili. Joulupukin antama hopeinen pilli oli yhä paikoillaan.  

 

LOPPU.  

Kiitos kaikille joulutarinan lukijoille! 

 

Tarina: Kiosa

Oikoluku: Kia Mannila

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s