Joulukalenteri: 24.Luukku

 

joulua

Kuva: Tiikeri https://www.facebook.com/TaijaTiikeri/

 

Jouluinen somekisa

Päätimme jatkaa kisaa vielä uuteen vuoteen asti.

Joulukalenterin avajaisten kunniaksi järjestämme jouluisen kuvakilpailun, johon voivat osallistua kaikki halukkaat! Voit osallistua kisaan piirrustuksella tai valokuvalla, kunhan se on sinun tekemäsi, ottamasi tai esiinnyt kuvassa. Muista kysyä valokuvaajalta tai mallilta lupa kuvan lähettämiseen!

Kuva voi olla esimerkiksi cosplaykuva, nendoroidvalokuva, kuva kaveriporukkasi pikkujoulujuhlista jne. Kuvasta tulee näkyä selkeästi jouluteema (tämä voi näkyä esimerkiksi kuvassa joulukoristeina, talvisilla kuva-aiheilla sekä joulupipareina).

Julkaisemme parhaat kuvat Kumakuman somekanavilla (Facebook, Instagram ja Twitter) ja Kumakumaconin sivuilla sekä arvomme kaikkien osallistujien kesken yhden Omoin tuotteista koostuvan tuotepaketin.

Ohjeet:

Twitter: Tagaa #kumakumacon tai twiittaa kuva @Kumakumacon
Facebook: Julkaise kuva meidän Facebook-sivuillamme www.facebook.com/kumakumacon ja tagaa #kumakumacon
Instagram: Tagaa #kumakumacon tai merkitse @Kumakumacon

Somekilpailun palkinnot ovat Omoin sponsoroimia! 

Osallistumisaika alkaa 1.12.2017 ja päättyy 1.1.2018 klo 23:59. Julkaisemme arvonnan voittajan sekä osallistujatöitä 2.1.2018.

Mainokset

Joulukalenteri: 23. Luukku

4. Luku: Korvatunturin viimeinen taistelu

 

”Onkohan ratkaisu tosiaan noin yksinkertainen? Sitä paitsi oletus siitä, että kyseiset betonihirviöt ovat ainakin osittain lunta, on vain oletukseni, emmekä voi olla varmoja pitääkö se paikkaansa”, KouKuma pohti epäluuloisesti. Kumato oli juuri selittänyt heille ideansa: sulattaa betonihirviöt. Jos ne kerta olivat osittain lunta, ehkä ne pystyisi sulattamaan. 

”Yrität aina miettiä asioita liian monimutkaisesti. Joskus on hyvä mennä fiilistuntumalla”, Kumato totesi. 

”Yleensä sinun niin kutsuttu fiilistuntuma on kostautunut”, KouKuma vastasi. 

”Minusta Kumaton ideaa kannattaa ainakin kokeilla”, Kumako sanoi. 

”Tosin… Minulla ei ole mitään hajua, miten se käytännössä onnistuu”, Kumato myönsi. 

”Kuma-sankarien taikavoimat perustuvat toiveisiin. Voit oppia uuden loitsun yksinkertaisesti keskittymällä siihen, mitä haluat taian avulla tehdä. Taikuus tuo tarvittavat taikasanat mieleesi”, KouKuma kertoi ja jatkoi: ”Mutta uusien loitsujen hallitseminen ei ole aina helppoa. Sinun on paras harjoitella, ennen kuin yrität käyttää niitä betonihirviöihin. Muista, että taikuus ottaa sinulle sopivan muodon, etkä voi tehdä ihan mitä tahansa.” 

 

KouKuma, KomaKuma, Kumato ja Kumako suuntasivat ulos metsästä aukeaan paikkaan, jossa he pystyisivät harjoittelemaan. Koska kaikki betonihirviöt olivat tunturin päällä, täällä ei ollut vaaraa joutua niiden hyökkäyksen uhriksi. KomaKuma ja KouKuma käyttivät taikuuttansa rakentaakseen lumesta lumiukkoja harjoittelua varten. 

”Kumato, keskity ajattelemaan sitä, kuinka haluat sulattaa vastustajasi”, KouKuma ohjeisti. 

”Hm, ensimmäisenä tulee mieleen vain valtava hiustenkuivaaja”, Kumato totesi. 

”Lopeta sen hiustenkuivaajan ajatteleminen ja keskity toiveen ytimeen: haluun luoda lämpöä, joka sulattaa lumen. Koko lumesta tehdyn hahmon”, KouKuma sanoi. 

Kumato keskittyi. Hän tunsi sisällään lämmön. Pian hän tiesi, mitä hänen tulisi tehdä. Kumato nosti miekkansa ilmaan ja huusi: ”KumaKuma Burning Soul!” Kumaton miekkaan syttyi tuli. Kun Kumato löi lumiukkoja, ne sulivat. Miekan tuli sammui, kun työ oli tehty.  

”Uskon tuon riittävän. Voimme nyt lähteä yrittämään uudestaan Joulupukin pelastamista”, KouKuma totesi. 

”Hetkinen, eikö Kumako harjoittelekaan hänen hyökkäystään?” Kumato kysyi. 

”Kumako on harjoitellut sinua enemmän ja osaa jo uusien loitsujen luomisen, joten on parempi, että hän säästää voimansa itse taisteluun”, KouKuma sanoi. 

”Lisäksi mitä kauemmin harjoittelemme, sitä kauemmin Joulupukki on hirviöiden vankina”, Kumako lisäsi. 

 

Kuma-sankarit palasivat takaisin TonaKaiKaiden kylään. Nyt seuranaan jokainen taistelukuntoinen TonaKaiKai he suuntasivat jälleen kohti Korvatunturin huippua. 

Ensimmäiset betonihirviöt odottivat tunturin rinteellä. Kumato puristi miekkaansa jännittyneenä. Hän ei ollut varma tulisiko betonihirviöiden sulattaminen toimimaan, mutta hänen oli pakko yrittää. Kumato hyppäsi pois piilopaikastaa, huusi: ”KumaKuma Burning Soul!” ja hyökkäsi palavan miekkansa kanssa betonihirviön kimppuun.  

Kun miekka osui betonihirviöön, miekan tuli siirtyi siihen kuin myrkky suoniin. Betonihirviö oli punaisena hehkuvien juovien peitossa kunnes se suli. Jäljelle jäi vain kasa multaa, josta kasvoi yksi pienen pieni kuusen alku. 

Kumato onnistui kukistamaan loput pari betonihirviötä yksin. Hän käänsi katseensa virnuillen KouKumaan. 

”Älä innostu vielä, tunturin huipulla on paljon enemmän hirviöitä”, KouKuma totesi. 

He etenivät aina vain ylemmäs ja ylemmäs. Korkeammalle tultaessa myös betonihirviöiden määrä kasvoi. Kumato ja Kumako kukistivat jokaisen kohtaamansa hirviön, mutta useampaa hirviötä vastaan taisteleminen kulutti heidän voimiansa, eikä lumessa tarpominen auttanut asiaa. Pian kuitenkin tunturin huippu jo häämötti. 

”Kumato, huipulla on todella paljon betonihirviöitä, joten aion käyttää niihin loitsua, jonka pitäisi tuhota niistä suurin osa, mutta se vie paljon voimiani, enkä luultavasti pysty taistelemaan enää sen jälkeen, joten sinun on hoidettava yksin kaikki jäljelle jäävät hirviöt”, Kumako kertoi. 

”Totta kai,” Kumato vastasi.  

”Ja jos jotain tapahtuu, en pysty parantamaan sinua. Ole siis erityisen varovainen, Kumato”, Kumako sanoi. 

”Voit luottaa minuun! Olen tänään tulessa!” Kumato totesi.  

Kumako hymyili. Hän käveli muun joukon edelle ja lähestyi betonihirviöiden miehittämää huippua. Kun hän oli noin kymmenen metrin päässä betonihirviöistä, Kumako nosti sauvansa ilmaan lausuen: ”KumaKuma, KiraKira, Shining Fireflies!” 

Kumakon sauvasta lensi pieniä valopisteitä, joista jokainen suunnisti eri betonihirviön sisään. Kun valopisteet osuivat betonihirviöihin, ne alkoivat loistaa ja hajosivat kimmeltäviksi vesipisaroiksi, jotka satoivat multakasoista kasvavien kuusien päälle. 

Kumako vajosi polvilleen. Loitsu oli vienyt hänen kaikki voimansa, eikä hän pystynyt edes kävelemään. KomaKuma ja osa TonaKaiKaista jäivät Kumakon luokse, mutta Kumaton ja KouKuman oli jatkettava matkaa ja löydettävä joulupukki.  

TonaKaiKait auttoivat Kumatoa ja KouKumaa. Yhdessä he kävivät läpi kaikki vastaan tulevat rakennukset. Joissakin rakennuksissa oli betonihirviöitä, jotka olivat pysyneet turvassa Kumakon loitsulta. Kun TonaKaiKait löysivät hirviöitä, he houkuttelivat hirviöt ulos Kumaton kukistettavaksi. Pian jäljellä oli vain yksi rakennus: Joulupukin lahjavarasto. Se oli koko Korvatunturin suurin rakennus. 

Kumato kurkisti lahjavaraston ikkunasta sisään ja näki betonihirviöitä lastaamassa lahjoja rekeen, jonka penkkiin oli kiinnitetty betoniin vangittu Joulupukki. Huoneessa oli myös betonihirviöitä, jotka näyttivät käärivän betonimöhkäleitä värikkäisiin lahjapapereihin. 

”Hirviöt ovat kiinnittäneet Joulupukin yhteen hänen taikareistä. Ehkä voimme vetää Joulupukin turvaan, jos pidätte hirviöt kiireisinä”, yksi TonaKaiKai ehdotti. 

”Hyvä on. Menemme sisään takaovesta, ja kun betonihirviöt kiinnittävät huomion meihin, te voitte tulla pääovista sisään ja pelastaa Joulupukin”, KouKuma sanoi. 

Kumato ja KouKuma kiersivät takaovelle ja syöksyivät sisään varastoon. Betonihirviöt eivät olleet osanneet odottaa hyökkäystä ja ehtivät reagoida vasta, kun jo kaksi hirviötä oli tuhoutunut. Betonihirviöt alkoivat suunnistaa kohti Kumatoa. Tällä välin TonaKaiKait hiipivät sisään, asettuivat reen eteen, ja lensivät ulos Joulupukki ja reki mukanaan.  Kumato iski hirviöitä miekallaan yksi toisensa jälkeen, ja lopulta hirviöistä oli jäljellä vain multakasoja kuusineen. 

Kumato valahti hengästyneenä maahan. Uupumuksesta huolimatta, hän ei pystynyt olemaan virnuilematta, sillä hän ei koskaan aiemmin ollut kukistanut yhtä montaa betonihirviötä saman päivän aikana.  

”Haha, me teimme sen. Pelastimme Joulupukin ja tuhosimme kaikki betonihirviöt!” Kumato nauroi maaten selkä vasten lahjavaraston kylmää kivilattiaa. 

”Kumato, meidän täytyy palata muiden luokse”, KouKuma sanoi ja tarjosi tassunsa, nostaakseen Kumaton ylös. Kumato tarttui hymyillen KouKuman tassuun ja nousi ylös tämän vetämänä. 

Kumato ja KouKuma palasivat Kumakon luokse. Joulupukki oli siellä TonaKaiKaiden kanssa. KomaKuma oli vapauttanut Joulupukin betonista ja TonaKaiKait olivat viskoneet betonihirviöiden rekeen asettamat betonilahjat lumihankeen. 

”Kiitos, että pelastitte minut. Hirviöt olivat hyökänneet kimppuuni yöllä, ja kun heräsin, olin vangittuna reessä. Olette varmasti uupuneita. Voitte levätä kotonani”, Joulupukki sanoi. 

”Kiitos tarjouksesta, mutta HimeKuma ja MamaKuma odottavat paluutamme ja haluaisimme palata kotiin niin pian kuin mahdollista”, KouKuma vastasi. 

”Ymmärrän. Kiivetkää rekeen, niin saatan teidät kotiin”, Joulupukki sanoi. 

Kuma-sankarit kiipesivät reen kyytiin Joulupukin kanssa. TonaKaiKait nostivat reen ilmaan ja pian he jälleen lensivät lumisen maiseman yllä. TonaKaiKait valaisivat pimeyttä punaisilla nenillään. Vauhti kiihtyi kiihtymistään ja pian luminen maisema vaihtui lumettomaan Kouvolaan. 

Reki laskeutui Kumaton ja Kumakon kotipihalle. Kumako ja Kumato hyvästelivät Joulupukin ja TonaKaiKait. Ennen kuin TonaKaiKait nousivat ilmaan, Joulupukki sanoi: ”Minulla on teille pieni lahja.” Hän ojensi Kumatolle ja Kumakolle pienet hopeiset pillit. ”Näillä pilleillä voitte kutsua TonaKaiKait paikalle milloin tahansa. Heidän avullaan voitte matkustaa mihin maailman kolkkaan tahansa.”  

Kumato ja Kumako kiittivät Joulupukkia. TonaKaiKait nostivat reen ilmaan. Kumato ja Kumako jäivät vilkuttamaan heille. Pian Joulupukin reki katosi näkyvistä, mutta jotain muuta tuli tilalle. 

”Lunta!” Kumako henkäisi onnellisena. 

”Hmph, olen saanut lumesta tarpeeksi tälle päivälle”, Kumato mutisi happamana. 

 

KouKuma ja KomaKuma käyttivät taikavoimiansa päästääkseen Kumakon ja Kumaton kävelemään suoraan seinän läpi huoneisiinsa, jotta heidän vanhempansa eivät huomaisi heidän tuloaan. HimeKuma ja MamaKuma odottivat Kumaton ja Kumakon paluuta heidän huoneissaan. Pikaisten hyvästelyjen jälkeen MamaKuma ja HimeKuma suuntasivat koteihinsa. 

Kumato oli rankan päivän jälkeen niin väsynyt, että nukahti välittömästi. Aamulla, kun hän heräsi,  ei hän ollut varma, oliko koko Korvatunturireissu ja Joulupukin pelastaminen olleet vain unta. Mutta sitten hän katsoi yöpöydälleen ja hymyili. Joulupukin antama hopeinen pilli oli yhä paikoillaan.  

 

LOPPU.  

Kiitos kaikille joulutarinan lukijoille! 

 

Tarina: Kiosa

Oikoluku: Kia Mannila

 

Joulukalenteri: 22.Luukku

Luku 3: Kohti Korvatunturia! 

 

TonaKaiKaiden reki liiti lumisen maiseman yllä. Kumato katseli ympärilleen innoissaan. TonaKaiKait alkoivat laskeutumaan, suunnaten metsää kohti. 

”Hetkinen, miksi laskeudumme tänne emmekä Korvatunturille?” Kumato kysyi. 

”Emme tietenkään voi lentää keskelle vihollisten miehitystä. Emme edes tiedä, mitä meillä on vastassa”, KouKuma vastasi. 

Reki laskeutui metsän reunalle. Kuma-sankareita oli vastassa suuri joukko TonaKaiKaita. 

”Tervetuloa, etelän suojelijat”, vanhan näköinen sauvaan nojaava TonaKaiKai tervehti. 

”Okei, mennään suoraan asiaan. Missä ovat hirviöt?” Kumato töksäytti. 

”Kumato!” KouKuma ärähti, painoi pojan pään kumaraan ja pahoitteli: ”Olemme pahoillamme Vanhin, Kumato on id… ei ole täysin tietoinen suojelijoiden yhteiskuntarakenteesta. Hänen tarkoituksenaan ei ollut olla epäkunnioittava, hän on vain id… um… yli-innokas.” 

”Koucchan, meinasit sanoa minua idiootiksi! Kahdesti!” Kumato huusi. 

TonaKaiKai Vanhin naurahti ja sanoi: ”Ei teidän tarvitse olla niin muodollisia. Meidän on parempi keskustella kylässämme, seuratkaa minua.” 

 

Kuma-sankarit seurasivat TonaKaiKai Vanhinta jäisen metsän läpi. Vaikka maisema pysyi melko samankaltaisena läpi koko matkan, tuntui kuin he olisivat kävelleet eräänlaisen verhon – tai pikemminkin useampien verhojen – läpi aina vain maagisempaan ja maagisempaan maailmaan. Tämä tunne oli Kumatolle ja Kumakolle tuttu KumaKumien valtakunnassa vierailusta. TonaKaiKaiden kylä sijaitsi niin sanotussa päällekkäisulottuvuudessa, jonne pääsi vain sellaiset, joiden sisällä oli suojelijoiden taikuutta. 

Viimein he saapuivat TonaKaiKaiden kylään. TonaKaiKaiden asumukset olivat pieniä kotia, joihin mahtui sisälle kolmesta viiteen TonaKaiKaita. Kodat olivat suunnilleen Kumaton korkuisia. Keskellä kylää oli aukea, jossa oli iso nuotio matalien penkkien ympäröimänä. Vanhin ohjasi heidät nuotion luokse. 

”Rusko on varmaankin jo selittänyt teille tilanteemme”, Vanhin sanoi ja jatkoi: ”Tuntemattomat hirviöt saapuivat tänne muutama päivä sitten ja ottivat Joulupukin vangiksi. TonaKaiKait yrittivät kukistaa ne ja pelastaa Joulupukin, mutta nämä hirviöt vaikuttaisivat olevan tuhoutumattomia.” 

”Me olemme taistelleet betonihirviöitä vastaan jo pitkään! Pystymme varmasti kukistamaan teidänkin hirviöt!” Kumato uhosi. 

”Ehkä. Mutta tärkeintä on ensin pelastaa Joulupukki. Emme ole täysin varmoja missä hirviöt pitävät Joulupukkia vankina. Parasta olisi yrittää päästä hirviöiden ohi mahdollisimman huomiota herättämättä. Kylästämme pääsee salaista reittiä pitkin suoraan Korvatunturin juurelle. Joulupukin kylä sijaitsee sen huipulla. Rusko lähtee saattamaan teitä”, Vanhin kertoi. 

”Voitte luottaa meihin!” Kumato julisti. 

”Kumato, muista, että tarkoituksenamme on pysyä mahdollisimman huomaamattomina. Et siis saa hyökätä suin päin jokaisen näkemäsi hirviön kimppuun”, KouKuma sanoi. 

”Minä tiedän! Osaan kyllä hoitaa myös hiiviskelytehtäviä!” Kumato vakuutti. 

”Jos olette valmiit, seuratkaa minua”, Rusko sanoi.  

 

Rusko johdatti heidän luolan suulle, joka johti maanalaiseen käytävään. TonaKaiKain punaiseen nenään syttyi valo, jonka avulla hän valaisi heidän reittiään. He kävelivät mutkittelevaa käytävää pitkin muutaman kymmenen minuutin ajan, kunnes tulivat jälleen maanpinnalle.  

”Olemme nyt korvatunturin juurella. Tästä lähtien meidän täytyy pysytellä mahdollisimman hiljaa ja varoa kiinnittämästä hirviöiden huomiota”, Rusko neuvoi. Niinpä he alkoivat kiivetä tunturia ylöspäin. 

Tunturin kapuaminen syvässä lumihangessa ei ollut helppoa. Kumato oli kateellinen KumaKumille ja Ruskolle, jotka pystyivät lentämään.  

Kun he lähestyivät huippua, he alkoivat erottaa liikettä edessään. Kuma-sankarit olivat nyt entistä enemmän varuillaan ja jatkoivat matkaa ylös, piiloutuen puiden, isojen kivien ja lumikinosten taakse. Pienen ajan kuluttua he olivat tarpeeksi lähellä erottamaan kunnolla kauempaa havaitsemansa hahmot. Nämä hahmot olivat hyvin tuttuja Kuma-sankareille. 

”Betonihirviöitä. Olisi pitänyt arvata”, Kumato kuiskasi. 

”Mutta miten ne ovat päässeet näin kauas?” KouKuma pohti. 

”Betonihirviöitä ei näyttäisi olevan kovin monta. Ehkä voimme hiipiä niiden ohi”, KomaKuma ehdotti. 

Heidän ja tunturin huipun välissä ei ollut enää piilopaikkoja. Sankareidemme oli kuitenkin otettava riski ja toivottava, etteivät betonihirviöt huomaisi heitä. He etenivät mahdollisimman äänettömästi ja hitaasti. Mutta kun tunturin huippu näkyi, he huomasivat sen olevan täynnä betonihirviöitä. 

”Palataan takaisin ja kierretään toista kautta”, KouKuma kuiskasi. Mutta heidän kääntyessään  takaisin päin alempana olevat betonihirviöt näkivät heidät ja alkoivat kiirehtiä heitä kohti. Ne olivat nopeampia kuin hirviöt, joita vastaan Kumato ja Kumako olivat taistelleet Kouvolassa. 

Sankarimme onnistuivat pakenemaan jonkin matkaa alas tunturia paikkaan, josta tunturin huipun betonihirviöt eivät nähneet heitä.  

”En usko, että hirviöiden ohi hiipiminen tulee onnistumaan. Meidän on pakko taistella jossain vaiheessa”, Kumako sanoi juostessaan. Kumato pysähtyi.  

”Se hetki on nyt”, hän sanoi. Betonihirviöt olivat saavuttaneet heidät. Kumato otti miekkansa, nosti sen ilmaan ja huusi: ”KumaKuma Slash!” Kumato löi miekallaan betonihirviötä ja se hajosi kahtia. Poika käänsi selkänsä hajonneelle hirviölle ja hyökkäsi seuraavan kimppuun. Mutta hänen kääntyessä hajonnut betonihirviö kasasi itsensä uudelleen.  

”KumaKuma KiraKira Flash!” Kumako huusi ja suuntasi sauvansa kohti betonihirviötä. Sauvasta lähtevä säde osui betonihirviöön ja se räjähti tomuksi. Pian tomu kuitenkin kasautui takaisin betonihirviöksi. 

”MITÄ?! Miten tuo on mahdollista?!” Kumato huusi hämmästyneenä. Kun hän oli keskittynyt tuijottamaan itsensä uudelleenkasannutta betonihirviötä, toinen hirviö hyökkäsi hänen kimppuunsa sylkemällä suustansa lunta hänen päälleen. Poika lensi parin metrin päähän ja paiskautui lumihankeen. Betonihirviön sylkemä lumi hautasi hänet alleen. 

”Kumato!” Kumako huusi. Hän ei kuitenkaan voinut mennä veljensä avuksi, sillä hänellä oli kädet täynnä betonihirviöiden kanssa. 

”Meidän on parasta perääntyä!” KouKuma sanoi ja lensi KomaKuman kanssa Kumaton luokse. 

”He ovat oikeassa! Hirviöiden tuhoaminen hidastaa niitä vain väliaikaisesti, mutta ehkä voin pitää hirviöt vähän aikaa loitolla, että pääsette takaisin kylään!” Rusko sanoi.  

Hän otti ilmassa vauhtia ja kumartui niin, että pystyisi sarvinensa hyökkäämään hirviöiden kimppuun. Kun Rusko puski hirviöitä, ne hajosivat lumibetonimuruiksi, mutta pian ne kasasivat itsensä uudelleen. Tämä kuitenkin oli tarpeeksi pitämään hirviöt kiireisinä. 

KomaKuma ja KouKuma olivat onnistuneet kaivamaan Kumaton lähes kokonaan esiin.  

”Vihaan lunta”, poika totesi maatessaan lumihangessa.  

”Kumato, tule”, Kumako sanoi ja kiskoi veljensä ylös. Yhdessä KouKuman ja KomaKuman kanssa he pakenivat TonaKaiKaiden kylään vievän salakäytävän suulle. Mutta salakäytävän avaaminen vaati TonaKaiKaiden taikuutta. 

Sankarimme eivät kuitenkaan ehtineet edes harkita vaihtoehtoisia tapoja päästä takaisin TonaKaiKaiden kylään, kun Rusko jo ilmestyi.  

”Nopeasti!” hän sanoi hengästyneenä ja avasi salakäytävän oven. 

 

Sankarimme palasivat Ruskon kanssa takaisin TonaKaiKaiden kylään. Huolimatta talvivaatteistaan Kuma-sankarit, etenkin lumeen aiemmin hautautunut Kumato, olivat kylmissään, joten TonaKaiKait tarjosivat heille kuumaa metsämarjoista valmistettua glögiä. 

”Näkemämme hirviöt olivat kiistämättä betonihirviöitä, mutta ne poikkesivat aiemmin näkemistä hirviöistämme. Vaikutti siltä, että ne olisivat ikään kuin sekä betonia että lunta”, KouKuma pohti. 

”E-epäreilua, tuhoutumattomia b-betonihirviöitä”, Kumato sanoi täristen kylmästä. 

”En usko, että nämäkään betonihirviöt voivat olla täysin tuhoutumattomia, mutta kieltämättä on vaikea tuhota jotain, joka pystyy kasaamaan itsensä uudestaan”, Kumako totesi ja siemaisi glögiä. 

Kumato yritti juoda glögiä, mutta hänen kätensä olivat niin kohmeessa, että hän onnistui tiputtamaan mukin maahan. Glögi valui lumihankeen ja sulatti sen. Poika tuijotti glögin sulattamaa aluetta. ”Taisin keksiä ratkaisun!” hän totesi. 

 

Tarina: Kiosa

Oikoluku: Kia Mannila